Pääsisältöön

Matkalla

Esihistoriallinen tulevaisuutemme

9. elokuuta 2005

Koska ei-vielä-kovin-vanha telkkarini ja toissavuonna, tai joskus niillä main, hankitut videoni ovat kesän aikana päättäneet yhdessä tuumin ryhtyä oikuttelemaan, olen leikkinyt ajatuksella sijoittaa lähitulevaisuudessa parempiin vermeisiin. Analoginen aika on lopuillaan, joten jonkinlainen digivastaanotin lienee järkevin hankinta.

Mikäpä siis sen sattuvampaa, että liikenne- ja viestintäministeriö on polkaissut käyntiin digi-tv-viestintäkampanjan ja avannut myös sen sivut osoitteeseen Digitelkkari.fi. "Sivuilla kerrotaan ajankohtaisia asioita digi-tv-lähetyksiin siirtymisestä. Lisäksi sivuilla opastetaan niin taloyhtiöitä kuin yksityisiäkin kuluttajia digi-tv:n hankinnassa, ja annetaan vinkkejä lisätiedon lähteille", kertoo uutinen.

Vaan olipa mennä kahvit väärään kurkkuun, kun erehdyin osoitetta klikkaamaan. Olisikin kai ollut liikaa vaadittu, että tulevaa teknologiaa esittelevät sivut olisi toteutettu edes tähän vuoteen sijoitetulla tavalla. Mutta ei, siellä ovat kasarikehykset ja fonttitägit sulassa sovussa. Julkishallinnon verkkopalveluiden JHS-suosituksia ei näiden sivujen toteuttaja ole vaivautunut edes vilkaisemaan, mikä kyllä saa taas kerran ihmettelemään keitä ne ylipäätään koskevat, jos ei sitten ministeriötä. Hyvä esimerkki siitä, kuinka käyttäjä juuttuu jo ovenkarmeihin, vaikka sisältö olisikin asiallista - ja kuinka suuri merkitys ensivaikutelmalla onkaan. Eihän nyt ole aprillipäivä, eihän?

Käytettävyys, Tietoyhteiskunta

Kommentit

Harri Paavola kirjoitti 9. elokuuta 2005 klo 14.18

En liene ainut, joka on ihmetellyt mistä löytyy ne alan miehet ja naiset jotka vielä nykyäänkin kehtaavat tehdä moista roskaa.

Emil Virkki kirjoitti 9. elokuuta 2005 klo 14.54

Hyi hitto, ovat jpg-pakanneet tuon taustakuvan. Ja pakanneet muuten rajusti.

Kommentointi on suljettu

Luet Matkalla-blogin juttua "Esihistoriallinen tulevaisuutemme", joka on kirjoitettu 9. elokuuta 2005 aiheesta Käytettävyys, Tietoyhteiskunta.
Edellinen juttu: Heitti itsensä finaaliin
Seuraava juttu: Kansainvälinen, osa 3

© 2006 Matkalla.org - RSS - Atom - Powered by Movable Type