19. lokakuuta 2005
Ilolla pistän merkille, etten ole ainoa iltauninen, töissä käyvä rockin ystävä, sillä yli 4000 musiikin ystävää haluaisi keikka-ajat aikaisemmiksi. Tämä kävi ilmi Rumba-lehden kyselyssä, josta täälläkin taisin mainita. "Yli 90 prosenttia vastanneista eli 4 375 henkilöä toivoi, että rock- ja pop-konsertit alkaisivat arkisin ennen kello yhtätoista. Halutuin alkamisajankohta keikoille on kello 21, jota toivoi 41 prosenttia eli 1 900 henkilöä. Monissa paikoissa illan pääesiintyjä aloittaa arkisinkin vasta aikaisintaan kello 23. [...] Kaksi kolmasosaa vastanneista kertoi jättäneensä keikan joskus väliin liian myöhäisen alkamisajankohdan takia." Nyt sitten vain peukkuja pystyyn, että myös keikkajärjestäjät huomaisivat tämän.
Tomppa kirjoitti 19. lokakuuta 2005 klo 19.36
Itse olen täsmälleen samalla kannalla kuin kyselyn tulos, mutta jostain syystä en jaksa uskoa, että keikkoja järkkäävät baarit piittaa tuosta gramman vertaa. Mitä myöhempään baarissa on asiakkaita, sitä enemmän baarit myy asiakkailleen kaljaa. Tuntuukin, että suomalaista rock-kulttuuria ei ole ilman viinan juontia, surullista sinänsä...
Marjut kirjoitti 19. lokakuuta 2005 klo 20.29
Älä muuta virka. Tosin jos en ihan väärin muista, niin ne jotkin kokeilukerrat, kun soitto on alkanut inhimilliseen aikaan, ovat olleet liki poikkeuksetta loppuunmyytyjä. Sääli että suurin kate tulee viinasta. Mutta mitä luulet: nyt kun näitä raittiita rokkareitakin on alkanut putkahdella kaapeista esiin, niin muuttuuko myös yleisön juomakulttuuri? Onko vielä joskus tarjolla limudiskoja myös täysi-ikäisille?
Tomppa kirjoitti 19. lokakuuta 2005 klo 22.51
Jaa-a, tuntuu aika utopistiselta ajatukselta. Ollaan kuitenkin Suomessa... Suurin (ainoa?) kate taitaa tosiaan tulle viinasta, ja bändeistähän on periaatteessa baarille vain kuluja, jos/kun niille maksetaan jotain liksaa soittamisesta. Jotkut bändit toisaalta taas saa asiakkaat juomaan enemmän, ja se johtuu joko bändin hyvyydestä tai huonoudesta... ;-) Kyselyn myötä luulisi kuitenkin tulleen klubien pitäjillekin selväksi, että aktiivisten asiakkaiden mielestä se bändi/artisti on tärkeämpi kuin viina ja humala. Klubit pitää muuttaa sellaisiksi, että niihin haluaa jäädä keikan jälkeen juomaan.
Veera kirjoitti 19. lokakuuta 2005 klo 23.14
On aina hämmästyttänyt tämä varmuus, jolla anniskeluala on torpannut ajatuksen aiemmin alkavista keikoista. Että ei ihmiset sitten juo tarpeeksi sitä viinaa.
Keski-Euroopan soittoruokaloissahan soitto soi järjestään illalla kahdeksan, yhdeksän aikoihin. Ilta aloitetaan hiukan aiemmin ja sitä jatketaan keikan jälkeen hilpeän anniskelun parissa. Kollektiivinen keikkakokemus paranee ja silti kassakone kilisee.
Tietysti siinä on se riski, että kansa vaeltaa keikkapaikkaa viehättävämpään paikkaan iltaa jatkamaan. Jos rokki soisi meilläkin kello yhdeksän, minä poistuisin silti Tavastialta ensimmäisen encoren jälkeen ryysiksen ja huonon palvelun välttääkseni. Mutta se on Tavastian vika, ei sen yleisön.
Marjut kirjoitti 20. lokakuuta 2005 klo 6.59
Veera, tuo on kyllä totta. Ei mullekaan Suomesta tule yhtään sellaista rokkipaikkaa mieleen, jonne haluaisi jäädä hengailemaan vielä keikan jälkeenkin. Kerubi oli poikkeus, joka vahvistaa säännön, mutta tuskin sielläkään kaikki pilkkuun asti viihtyivät.
Veera kirjoitti 20. lokakuuta 2005 klo 8.46
Ei puhuta Kerubista tässä yhteydessä, jooko? Tulee ikävä. Hyviä keikkoja ja meininkiä.
Kommentointi on suljettu
Luet Matkalla-blogin juttua "Uninen rokkari", joka on kirjoitettu 19. lokakuuta 2005 aiheesta Musiikilliset.
Edellinen juttu: Kukkulan kuningas
Seuraava juttu: Uninen rokkari, jatkoa
© 2006 Matkalla.org - RSS - Atom - Powered by Movable Type