Pääsisältöön

Matkalla

Ubiikkia käytettävyyttä

11. marraskuuta 2005

Aamun Hesarin mielipideosastolla HIIT:in tutkija Antti Oulasvirta kirjoittaa viime aikoina puheenaiheeksi nousseen ubiikkiteknologian merkityksestä käyttäjille - ja etenkin käytettävyydelle. Oulasvirta toppuuttelee käyttäjien tarpeiden kustannuksella tapahtuvaa ubiikki-innostusta ja peräänkuuluttaa käytettävyyden nostamista yhdeksi u-Suomi-strategian tavoitteista.

"Moni digisovitin on jäänyt ostamatta hankalan asennuksen ja käytön takia. Senioreille ja erityisryhmille ei ole vieläkään massamarkkioilla omia kännyköitä tai internet-selaimia. Ubiikkiteknologia lisää jo olemassaolevan teknologian päälle oman kerroksensa monimutkaistavaa teknologiaa, joka käyttäjän on ymmärrettävä ja hallittava. Selvä uhkakuva on, että internetlukutaidottomuus saa rinnalleen u-lukutaidottomuuden."

"Hieman kärjistäen ubiikkiyhteiskuntaan siirtyminen voi tapahtua kahdella tapaa: ylhäältä annettuna eli viranomaisten ja yritysten määrittelemänä tai loppukäyttäjät huomioiden. Varoittavia esimerkkejä ensimmäisestä lähestymistavasta on lähivuosilta useita, mm. WAP, 3G ja interaktiivinen digi-tv, viimeisimpänä mobiili-tv. [...] Puitteiden luominen loppukäyttäjien eli kansalaisten mielipiteiden ja palautteen integroimiseen osaksi u-Suomen toteuttamista tulee olemaan tärkeä, ellei välttämätön edellytys ubiikkiyhteiskunnan kansalaishyväksynnän ja käyttönoton onnistumiseksi."

Erinomainen kirjoitus, johon ei ole juuri mitään lisättävää. Jos ajatus ubiikkiyhteiskunnasta tai u-Suomesta kiinnostaa, niin ainakin tällä hetkellä Google johdattaa etsijät blogeihin, minnekäs muualle. Valtiovallan taholta ei kuulu pihahdustakaan.

Käytettävyys, Tietoyhteiskunta

Luet Matkalla-blogin juttua "Ubiikkia käytettävyyttä", joka on kirjoitettu 11. marraskuuta 2005 aiheesta Käytettävyys, Tietoyhteiskunta.
Edellinen juttu: Lämmintä kättä
Seuraava juttu: Peukutellen

© 2006 Matkalla.org - RSS - Atom - Powered by Movable Type