26. tammikuuta 2006
Haastemies lähestyi jälleen kerran peräti kahdelta taholta, joten mikäs tässä on meemitellessä, vaikka hiukan kyllä kyseenalaistan vaateparteni kiinnostavuutta. Viime viikonlopun vitonen virittikin jo samankaltaiseen tunnelmaan.
Tehtävänanto: Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.
Tänä aamuna vaatekaapista päälle siirtyivät lempifarkkuni, perussiniset ja hyvinistuvat, hassuilla vetoketjutaskuilla varustetut (revin vetoketjuihin säännöllisesti kynteni); kirkkaanvaaleanvihreä paita, jonka etumuksessa lukee FreeSoul; tiilenpunainen paksu villatakki ja raidalliset sukat. Jaloissa on vielä uskolliset Caterpillar-työsandaalini, joita olen rakastanut jo monta vuotta. Vaatetuksen näkymätön osa jääköön luettelematta.
Laitan vahingon kiertämään fleeceen hurahtaneelle pnille, tyylin päälle ymmärtävälle Laurille, Espanjassa pärräävälle Antille, flaneeraamisen taitavalle JP:lle ja perinnetietoiselle kansatieteilijälle. Oho, tulipa miehekäs otos. No, välillä näin!
Lauri kirjoitti 26. tammikuuta 2006 klo 20.17
Etkö pidäkään jakkupukua töissä? Järisytät maailmaani.
Marjut kirjoitti 26. tammikuuta 2006 klo 20.28
En edes _omista_ moista... Vaikka hankkimaan on kyllä painostettu - tosin ei työnantajan taholta. ;-)
Kommentointi on suljettu
Luet Matkalla-blogin juttua "Ulkokoreaa", joka on kirjoitettu 26. tammikuuta 2006 aiheesta Meemit ja testit.
Edellinen juttu: Salama neliössä ja muita työpöydän ihmeitä
Seuraava juttu: Saavutettavuuden juhlavuosi
© 2006 Matkalla.org - RSS - Atom - Powered by Movable Type