23. huhtikuuta 2006
Bändien verkkosivut ja käytettävyys on yhtälö, jota ei kertakaikkiaan tunnu olevan olemassa. Aiheesta on kirjoitettu jo monta kertaa aikaisemminkin, mm. Saavutettava.fi:n puolella, mutta mikään ei ole muuttunut. En ymmärrä.
Harrastuspoliittisiin sivutoimiini liittyen saan ja joudun säännöllisin väliajoin kahlaamaan läpi huomattavan määrän erinäisten artistien verkkosivuja ja aihetta läheltä liippaavia sivustoja, ja miltei aina törmään samoihin ongelmiin. Etenkin uusilla yhtyeillä tuntuu olevan niin mahdoton näyttämisen tarve, että verkkosivuistakin on pakko tehdä eriasteisia arvausleikkejä, joissa linkkien paikkoja saa hauskasti jahdata hiirellä pitkin ruutua tai ainakin arvata mitä minkäkin linkin takaa löytyy, nimestä kun sitä ei voi päätellä. Tuotanto muistetaan useimmiten luetella, mutta bändin omat tiedot saattavat unohtua. Hämmästyttävän usein missään ei kerrota keitä orkesterissa soittaa tai minkälainen bändin historia on. Biografian käsite tuntuu olevan monille varsin tuntematon.
Käyttäjä, kriitikosta puhumattakaan, ei ilahdu selain- ja resoluutiovaatimuksista, varoittamatta käyntiin pärähtävistä biiseistä, avautuvista ikkunoista, kehyksiin tungetusta materiaalista, pikkiriikkisestä flash-tekstistä, jonka kokoa ei pysty muuttamaan, hassuista ja taiteellisista fonteista, joita ei pysty lukemaan, puuttuvista yhteystiedoista ja viimeksi toissavuonna päivätyistä uutisista, kun uusi levy on juuri tulossa markkinoille. Hyvänen aika, ihmiset, kun iso osa kuluttajista jo muutenkin lataa, kuuntelee ja ostaa musiikkinsa verkosta, niin miksi ihmeessä bändit eivät tajua verkon tärkeyttä markkinointikanavanaan?
Poikkeuksiakin tietysti on. Onneksi.
Website Usability - Is Your Site A Boy Band? -artikkeli ei varsinaisesti käsittele bändisivustoja, mutta voi pojat että siellä olisi opittavaa varsin monelle orkesterille.
Niko kirjoitti 23. huhtikuuta 2006 klo 12.41
NYT kyllä osui niin omalle alueelle, että aivan pakko kommentoida! :)
Olen ihmetellyt samaa asiaa varsin kovasti. Havaittuja ja pääteltyjä syitä huonoille bändisivuille ovat ainakin:
1) vähät rahat, jolloin sivut tehdään itse ilman tarvittavaa ammattitaitoa.
2) halu olla "erilainen"; siksihän se oma bändikin on usein perustettu, että tehdään erilaista, parempaa musaa kuin muut.. valitettavasti tämä ilmenee webissä "erilaisina" (eli ei-luettavina) fontteina ja näkymättöminä, jahdattavina linkkeinä.
3) Asiaa katsotaan liian läheltä. Tähän törmäsin omankin Softys-projektini kanssa; vaikka kokemusta löytyy, tuli saitin ekasta versiosta ala-arvoinen. Olennaisille sivuille piti klikkailla mystisiä polkuja pitkin, jne.
Kaikki tämä on varsin kummaa, koska jokaisella hyvällä bändisivulla on kuitenkin aina käytännössä sama sisältö ja useilla sivuilla käyvät fanit etsivät sisältöä todennäköisesti samannimisten sivujen alta. Bändisivumanuaalille olisi tilausta!
Marjut kirjoitti 23. huhtikuuta 2006 klo 14.35
Ymmärtäisin tuon erilaisuuden tavoittelun silloin, jos musiikille ei edes haluttaisi muita kuulijoita kuin äiti ja tyttö/poikaystävät. Eivätköhän bändit ole itse käyneet koskaan katsomassa fanittamiensa orkestereiden sivuja? Köyhän miehen ratkaisuna voisi vaikka napata esimerkiksi jonkin toimivan bändisivuston ja muokata sen perusteella omansa, jos ei muuta keksi.
Mutta kompastuvat ne pitkän linjan ammattilaisetkin. Yllättävän monilta isojen nimien sivuilta ovat jääneet juuri nuo perustiedot bändistä puuttumaan. Kai sitä ajatellaan, että kun on saavutettu nimeä, niin kaikki tietävät jo olennaisen.
Bändisivumanuaali olisi tosiaankin toteuttamisen arvoinen idea! Olen sitä jo yrittänyt vähän kaupitella, mutta kala ei ole käynyt koukkuun... Eiköhän ryhdytä hommiin? ;-)
Niko kirjoitti 24. huhtikuuta 2006 klo 17.06
Se erilaisuuden tavoittelu kaikissa muodoissaan johtaa kyllä usein järkevätkin ihmiset täysin irrationaalisiin ratkaisuihin, niin musiikin kuin weppisivujen suhteen...
Mutta bändisivumanuaalin voisi kyllä rykäistä kasaan. ;)
Kommentointi on suljettu
Luet Matkalla-blogin juttua "Nuotin vierestä", joka on kirjoitettu 23. huhtikuuta 2006 aiheesta Käytettävyys, Musiikilliset.
Edellinen juttu: Tunteet pinnassa
Seuraava juttu: Nuo trendikkäät kiinalaiset
© 2006 Matkalla.org - RSS - Atom - Powered by Movable Type