Pääsisältöön

Matkalla

Joka toisen tietoyhteiskunta

6. toukokuuta 2006

Eilen hämmästelimme suurella joukolla Tietoviikon Uratie-liitteestä löytynyttä uutista, jonka mukaan EU-kansalaisista 43 prosenttia ei ole koskaan käyttänyt nettiä. 43 prosenttia! Ihmetys kertoo hyvin siitä, miten oma maailmankuva hämärtyy vuorokauden ympäri, aina ja kaikkialla avoinna olevien yhteyksien äärellä. Uutisen, jota ei verkosta löydy, otsikon mukaisesti internet ei tosiaankaan ole kaikkien juttu.

Verkosta sen sijaan löytyy Uratien uutisen taustalla oleva Eurostatin tiivistelmä tehdystä tutkimuksesta (pdf). Siitä selviää myös mm. se, että joka toisessa kodissa on internet-yhteys, mutta muiden kuin laajakaistayhteyksien määrä on sekin vielä ällistyttävän suuri, joissakin maissa huomattavasti laajakaistojen määrää suurempi. Eikä tämä koske vain entisiä itäblokin maita, vaan joukossa ovat mm. sellaiset valtiot kuin Saksa ja Itävalta.

Kun tässä kontekstissa ajatellaan nykyisten verkkopalveluiden raskautta multimedialementteineen ja flash-toteutuksineen, voi vain huokaisten kuvitella minkälaista netissä liikkuminen hitaiden yhteyksien omistajille on. Siinä on saavutettavuus kaukana, tietoyhteiskunnan toteutumisesta nyt puhumattakaan. En muista ulkoa EU:n tietoyhteiskuntastrategian tavoiteaikataulua verkkopalveluiden käytön mahdollistamiseksi kaikille, mutta näiden lukujen perusteella tekeminen ei ihan heti lopu kesken.

Saavutettavuus, Tietoyhteiskunta, Verkonpainoja

Kommentit

Tero kirjoitti 9. toukokuuta 2006 klo 22.05

Voidaanhan homma tehdä mahdolliseksi kaikille (ehkä/melkein), mutta liekö kaikki sittenkään halukkaita käyttämään näitä härpäkkeitä... tai onko maailma jatkossa sellainen, että näitä on pakko käyttää.

Marjut kirjoitti 10. toukokuuta 2006 klo 6.56

Pahoin pelkään, että arjesta selviytyäkseen ja asioita hoitaakseen verkon käyttäminen on enemmän tai vähemmän must, mutta kaikki eivät todellakaan ole halukkaita moiseen. Vielähän löytyy niitäkin epattoja, jotka eivät suostu käyttämään edes kännyköitä. (Ja tämä oli siis sarkasmia, ihailen suuresti ihmisiä, jotka pystyvät moiseen.)

Kommentoi!

HTML-merkkausta ei sallita.

Luet Matkalla-blogin juttua "Joka toisen tietoyhteiskunta", joka on kirjoitettu 6. toukokuuta 2006 aiheesta Saavutettavuus, Tietoyhteiskunta, Verkonpainoja.
Edellinen juttu: Verkko kämmenellä
Seuraava juttu: Kuvaruudun orja

© 2006 Matkalla.org - RSS - Atom - Powered by Movable Type