11. heinäkuuta 2006
Olen saanut tänään niin hyvä palvelua, etten ihan äsken muista milloin viimeksi. Joskus päätin, ettei hyvä palvelu saa koskaan mennä ohi siitä mainitsematta, joten kehua retostan nyt sitten koko rahan edestä joensuulaista pankkitoimintaa. Oli aikaa, rauhaa, ja riittävästi rautalankaa sekä henkilökohtainen ja lämminhenkinen ote. Asiakas kiittää ja tulee toistekin, ja pystyy taas muistelemaan lämmöllä lapsuutensa urahaaveita. Tätä menoa saatan vielä jonain päivänä uskaltautua ostamaan sen oman asunnonkin.

Mitä sen sijaan ihmettelen yleisemmällä, kaikki paikkakunnat kattavalla tasolla on se, kuinka pyörätelineet ovat lähestulkoon aina epäkäytettäviä. Kahta pyörää ei saa ängettyä vierekkäisille paikoille ilman, että jompikumpi kolhiintuu. Niinpä telineistä on useimmiten täytetty joka toinen paikka, joka toisen kohdalla pyörien ollessa ulkona telineestä. Mitä järkeä? Tehtäisiin vain reilusti suuremmilla väleillä varustettuja telineitä, tai jokin ihan muu pyörien parkkeeraussysteemi. Ohjaustangosta ripustettavissa malleissa olen huomannut homman toimivan paljon paremmin.
Tassu kirjoitti 11. heinäkuuta 2006 klo 15.31
Jos tuo pyöräteline on sijoitettu niin, että pyöriä voi pysäköidä molemmin puolin, se toimii paremmin. Silloin joka toinen on toisella puolella ja kaikille pyörille on sekä teline että tilaa.
Marjut kirjoitti 12. heinäkuuta 2006 klo 6.07
Totta! Mutta ihan liian harvoin ne ovat niin, vaan yleensä tiukasti seinää tms. vasten.
HTML-merkkausta ei sallita.
Luet Matkalla-blogin juttua "Pankkineiti, osa 2", joka on kirjoitettu 11. heinäkuuta 2006 aiheesta Havaintoja, Käytettävyys.
Edellinen juttu: Uuden ajan alku
Seuraava juttu: Festariorjan elämää
© 2006 Matkalla.org - RSS - Atom - Powered by Movable Type