Pääsisältöön

Matkalla

Virallinen kaksnolla

7. helmikuuta 2007

Digitoday tietää kertoa, että Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus, kavereiden kesken Tieke, on julkaissut "kevään kuumimman oppaan", nimittäin ensimmäisen suomenkielisen yleisesityksen Web 2.0:sta (pdf).

"Web 2.0 -johdatus internetin uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin kertoo, että lähinnä kyseessä on eräänlainen konsepti ja uusi tapa toimia niin www-palvelun suunnittelussa, ohjelmoinnissa, markkinoinnissa kuin tuotannossakin. Se on käytännössä joukko ideoita, tekniikoita, ominaisuuksia ja piirteitä, joilla ei edes ole välttämättä mitään tekemistä toistensa kanssa. Opas on jaettu kolmeen teemaan: internetin uudet ansaintalogiikat, yhteisölliset verkkopalvelut sekä tietokoneohjelmien siirtyminen www-selaimeen. Opas avaa esimerkein uudet termit, kuten pitkä häntä, mashup, joukkojen älykkyys ja asiasanapilvi."

Pitkä häntä? Asiasanapilvi? Saimme näköjään käännöksetkin samaan hintaan.

Oli ihan pakko kurkistaa mitä opas sanoo blogeista; ainakin kovin tuttuja nimiä sisältävää blogiverkostokuvaa on ansiokkaasti käytetty.

"Blogit suodattavat omalta kannaltaan kiinnostavimman datan paremmin kuin yksittäinen asiantuntija tai toimittaja. Blogosfäärin onkin todettu vaikuttavan myös merkittävästi esimerkiksi www-hakukoneiden tuloksiin ja sitä pidetään esimerkkinä kollektiivi- tai joukkoälystä [...]. Voimakkaasti keskenään linkitetyt blogit ja niiden nostamat aineistot nousevat usein www-hakukonetulosten kärkeen. Tämä taas vaikuttaa siihen, että irrallinen, saarekkeinen informaatio tai edes organisaatio ei löydy enää www-hakukoneilla niin helposti kuin aiemmin. Vastaisuudessa www:ssa korostuukin organisaation ja tiedontuottajan verkottuneisuus tai sen puute."

Suomeksi: bloggaa tai kuole. Mielenkiintoinen tulevaisuus organisaatioille, todellakin.

Blogit, Sosiaalinen media, Tietoyhteiskunta

Kommentit

Kommentoi!

HTML-merkkausta ei sallita.

Luet Matkalla-blogin juttua "Virallinen kaksnolla", joka on kirjoitettu 7. helmikuuta 2007 aiheesta Blogit, Sosiaalinen media, Tietoyhteiskunta.
Edellinen juttu: Cliffhanger
Seuraava juttu: Kengät

© 2006-2007 Matkalla.org - RSS - Atom - Powered by Movable Type - Kotipesän tarjoaa Kotisivut.com