30. toukokuuta 2007
Minkälainen on sinun teknologiaelämäkertasi? Nyt on oiva hetki istahtaa hetkeksi alas ja kirjata se muistiin, ja samalla auttaa tutkijoita työssään. Postilistalta poimittua:
Joensuun yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen Encounters with Technological Imperative - ETIM -tutkimushanke kerää yhteistyössä SKS:n kanssa teknologioihin liittyviä henkilökohtaisia kokemuksia ja käsityksiä, "teknologiaelämäkertoja". Kaikki halukkaat ovat tervetulleita osallistumaan keruuseen kirjoittamalla oman teknologiaelämäkertansa. Keruu on käynnissä 31.08.2007 asti.
Tarkemmat kirjoitusohjeet kertovat mitä, miten ja minkä verran.
Hetken mietittyäni huomasin, että oma teknologiaelämäkertani on itse asiassa tismalleen se sama, jota olen jokaisessa työhaastattelussa kertonut, ja jota edelleen kertailen ihmisille, jotka ihmettelevät kuinka olen löytänyt nykyiseen ammattiini. Mikä kuun asento lieneekään ollut syynä siihen, että alunperin teknologiavastainen ihminen ansaitsee nykyään leipäänsä nimenomaan teknologian parissa. Kyllä siitä aina yhden A4:n verran tekstiä saa aikaan!
Ja jos elämäkerran kirjoittaminen ei nyt nappaa, niin kannattaa käydä lukaisemassa eilisen musiikkikauppa-merkintäni kommentit. Ihmiset kirjoittavat niin ihanasti ja sydänverellä, että johan tässä melkein silmäkulma kostuu.
Kirsi kirjoitti 30. toukokuuta 2007 klo 18.21
Kiitos vinkistä, Marjut. Pitää ilmeisesti kirjoittaa.
Marjut kirjoitti 30. toukokuuta 2007 klo 18.24
Kannattaa ilman muuta! Ja senhän voi sitten vaikka julkaista omassa blogissa - pistää meemin kiertämään. :-)
zepander kirjoitti 30. toukokuuta 2007 klo 22.20
Mäkin mietin hetken, julkaisenko ilmoituksen omassa blogissa, mut siellä se ei oikein sopinut linjaan (asiaa, Pirunviulussa?? NO WAY! :D) joten hyvä että joku julkaisi! Idea on nimittäin kiinnostava, ja sata ihmistä kirjoittaa jo omaansa, varpisti!
HTML-merkkausta ei sallita.
Luet Matkalla-blogin juttua "Teknologiaelämäkerta", joka on kirjoitettu 30. toukokuuta 2007 aiheesta Havaintoja, Tietoyhteiskunta.
Edellinen juttu: Hierontaa
Seuraava juttu: Kukkien kielellä
© 2006-2007 Matkalla.org - RSS - Atom - Powered by Movable Type - Kotipesän tarjoaa Kotisivut.com