3. joulukuuta 2007
Ah, päivän paras käytettävyyskukkanen, tai sanottakoon tekninen ihmetys löytyi tänään Jyrki J. Kasvin blogista, jossa ihmetellään eduskunnan salijärjestelmän uudistamista, joka ei ole tainnut mennä ihan putkeen:
"Tällä kertaa kansanedustajien paneelit pysyivät ensimmäistä kertaa pystyssä testin loppuun saakka. Äänestystuloksetkin menivät yhtä koeäänestystä lukuun ottamatta oikein. Monen nopeatahtisen äänestyksen jälkeen yksi paneeli ilmoitti 'edustajan' äänestäneen TYHJÄä, vaikka paneelissa oli valo sekä EI- että JAA-näppäimissä, minkä pitäisi olla mahdotonta.
Pientä viilaamista.
[...] Sen sijaan äänestystulokset näyttävää valotaulua markkeeraava ledipatteri leikki jouluvaloja. Valot vilkkuivat ihan omaa tahtiinsa siitä riippumatta, mitä nappuloita varusmiehet paneeleissaan painoivat.
Vähän isompaa viilaamista.
199 äänen laskeminen ei _voi_ olla näin vaikeaa."
Khrm, voisin kommentoida tähän kaikenlaista, mutta postauksen kommenteissa on taidettu sanoa jo kaikki olennainen. Ei mitään lisättävää.
Tino Rossi kirjoitti 4. joulukuuta 2007 klo 10.58
Jonkin verran kolvailua ja ohjelmointia harrastaneena uskallan väittää että tekisin moisen systeemin irtonaisena (johdotushan on se isoin urakka) muutamassa viikossa.
Jos systeemi tosiaan on noin yksinkertainen (viisi tilaa jokaisella edustajalla, lukumäärien lasku ja väri-indikaattorit, tiedot ulos johonkin muuhun systeemiin) niin on tyystin absurdia että siihen menee noin kauan.
Kai siinä on pakko olla jotain detaljeja (tilastointi, suunnattomasti muuta logiikkaa josta ei kerrota, tms) jotta viivytys on oikeutettu. Pakkohan näin on olla, pliis...
HTML-merkkausta ei sallita.
Luet Matkalla-blogin juttua "Ei ole helppoa eduskunnassakaan", joka on kirjoitettu 3. joulukuuta 2007 aiheesta Käytettävyys.
Edellinen juttu: Eläviä kuvia kotisohvalta
Seuraava juttu: Herkut 4.12.
© 2006-2007 Matkalla.org - RSS - Atom - Powered by Movable Type - Kotipesän tarjoaa Kotisivut.com