28. tammikuuta 2008
Sain tänään tilaisuuden päästä koskettelemaan uunituoretta Asuksen Eee -miniläppäriä, siis sitä, jonka perään taannoin huokailin, ja jonka näytön koko on huikeat 7 tuumaa. Se on pieni. Hyvin pieni. Ja söpö. Meikäläisen nakkisormilla mahtui ihan hyvin naputtelemaan pientä näppäimistöä, mutta voisin kuvitella, että vähän isomman lapion kanssa ollaan jo ongelmissa. Näyttöruudun koko vähän kummastutti, sillä pienen näytön ympärillä on kosolti tyhjää, mustaa tilaa - miksei sitäkin ole käytetty?
Viiden minuutin tutustumisen perusteella olen myyty. Asuksen koko tekee tästä koneesta kaikkine puutteineenkin niin haluttavan ja käytettävän, että voisin helposti kuvitella, että siitä tulisi jokapäiväinen työkalu samaan tapaan kuin kännykästä. Tämä kone mahtuu käsilaukkuun (niille, joilla sellainen on). Se on kevyt ja kätevä. Se ei maksa likimainkaan yhtä paljon kuin eräskin Air. Se käynnistyi ja sulkeutui erinomaisen nopeasti. Linux ei vaikuta siinä ollenkaan pelottavalta. Siinä on wlan, jolla saa yhteyden nopeammin kuin mitä muilla koneillani ikinä olen saanut.
Sitä paitsi sen saa myös pinkkinä.
Antti kirjoitti 28. tammikuuta 2008 klo 19.56
Jos tuota olisi vähän ylläpidetty, olisi nykyisin kova sana. Pyörä pitää keksiä aina uudestaan... http://www.geek.com/geek-review-psion-netbook/
Halo Efekti kirjoitti 29. tammikuuta 2008 klo 13.36
En yleensä himoitse uusia tävaroita, mutta tämä on sellainen minkä minäkin haluaisin. Koko vaikuttaa kätevältä.
Jyrki kirjoitti 29. tammikuuta 2008 klo 21.35
Saas nähä. MSI julkisti tänään oman kymppituumaisensa.
Ei myös unohdeta Toshiba Librettoa ja Dialoguen Flybookia!
PA kirjoitti 29. tammikuuta 2008 klo 22.45
Minä kun luulin, että naiset eivät oikeasti pidä pinkeistä tuotteista.
Ajoittain mietin, olenko niin helposti manipuloitavissa, että jos Jobs sanoo, että pelit ja televisio ovat tylsiä juttuja, niin olen itse automaattisesti samaa mieltä. Kuinka vain, noin pienet koneet eivät minua ole toistaiseksi houkuttaneet.
Marjut kirjoitti 30. tammikuuta 2008 klo 7.23
PA, tuo pinkki-viittaus oli lähinnä vitsi. :-)
Sitä paitsi Asuksen pinkit koneet ovat semmoisia hempeän vaaleanpunaisia, eivätkä oikeasti pinkkejä.
PA kirjoitti 30. tammikuuta 2008 klo 12.12
Minä kun luulin, että naiset eivät harrasta huumoria.
Sen kyllä tiesin, että naisten mielestä pinkki ja vaaleanpunainen ovat ihan eri juttuja.
HTML-merkkausta ei sallita.
Luet Matkalla-blogin juttua "Ensikosketuksessa se pieni ja söpö", joka on kirjoitettu 28. tammikuuta 2008 aiheesta Käytettävyys.
Edellinen juttu: Herkut 28.1.2008
Seuraava juttu: Trendikartta
© 2006-2007 Matkalla.org - RSS - Atom - Powered by Movable Type - Kotipesän tarjoaa Kotisivut.com